Helsingin Kuolemajärvi-kerhon vuoden ensimmäinen tapaaminen oli Karjalatalon Sortavala-salissa 26.1.2005. Osallistujia oli 36. Illan aiheena oli Karjalaisten kylän esittely: Lautarannassa asunut Heimo Rumpunen muisteli lapsuutensa ja nuoruutensa kotikylää.

Karjalaisten kylä oli yksi suurimmista kuolemajärveläisistä kylistä, joka jakaantui sisämaassa sijainneeseen varsinaiseen kylän keskuspaikkaan ja toisaalta Suomenlahden rannalla olevaan satamapaikkaan, Lautarantaan, jossa Heimo Rumpusen isä toimi tullimiehenä vuodesta 1932.

Merenrantamaisema oli idyllisen kaunis: lahden pohja oli lentohiekka-aluetta ja varsinainen Lautaranta oli maaperältään kivikkoinen niemeke, entinen saari, josta kalastajien veneet ja rahdin kuljetukseen käytetyt kaljaasit suuntasivat meren ulapalle. Mm. Heimo Rumpusen isällä ja Mellasella oli yhteinen kaljaasi nimeltä Tilhi. Lautarantaan laskee kaksi jokea: Lohijoki ja Ahvijoki, josta Mannerheim-linja sai alkunsa. Jokien suista pyydystettiin kalojen lisäksi myös nahkiaisia.

Lautaranta oli vauras satama, jossa oli harjoitettu kukoistavaa kauppaa autonomian aikana, mutta esim. suurkauppias Halosen liiketiloista oli 1930-luvulla jäljellä enää rauniot. Lautarannassa oli asunut aikanaan myös Suomen ainoa maaseutuporvari Jakonen. Kuuluisa laivanrakentaja oli Aapram Sirkiä, joka oli harjoittanut ammattiaan myös Koivistolla ja Uudellakirkolla. Aapram Sirkiä asui yhä edelleen Lautarannan talossaan 1930-luvulla.

Lautarannan asukkaista suurkalastusta harjoitti Salomon Kukko. Merirysällä hän sai valtavia kalansaaliita ja silakan kutuaikana ei kaikkea saalista edes nostettu ylös. Kerran Salomon Kukko sai 20 kg painavan lohen, joka oli suuri kuin porsas. Kukko halstrasi myös nahkiaisia, joita kaupattiin ympäri Kuolemajärveä. Taavetti Tauren puolestaan kalasti Laatokalla talvet ja tuli kesäksi kotikyläänsä kalastamaan Suomenlahden apajille. Lautarannan vesille tuli siian kutuaikana myös muualta paljon kalastajia, aina Inoa myöten. Myös vapaa-ajan kalastusta harrastettiin: Tahko Pihkala, joka oli aikansa urheilu-julkkis pesäpallon kehittäjänä ja myös kirkkoherra Gummeruksen sukulainen, kävi kesäisin kalastelemassa Lautarannassa.

Kalastus oli vaarallista työtä varsinkin syysmyrskyjen ja jääkalastuksen aikaan. Esimerkiksi tammikuussa 1935 raivosi myrsky, joka sai jäät murtumaan ja jäälautalla kalastusta harjoittavat miehet hengenvaaraan. Inossa, Uudellakirkolla, oli tuossa myrskyssä hukkunut kahdeksan miestä. Kalastajien ja merenkulun turvaksi myös Lautarannassa oli meripelastustoimintaa: rannalle oli rakennettu tähystystorni ja vaja, jossa oli kolme isoa pelastusvenettä. Kesäkauden leppoisina päivinä tyhjennettiin vaja veneistä ja paikalla järjestettiin tanssit hanurin tahdissa. Kerran suurta huomiota sai osakseen n. 13 -vuotias Aarne Kiili, joka käveli käsillään tähystystornin vaijeria pitkin.

Heimo Rumpunen kertoi uskomattoman kalajutun: kerran hän oli koulupoikana Lohijoen mutkassa nähnyt propsin tai suuren halon ja heittänyt sitä kivenmötikällä, jolloin yllätyksekseen oli havainnut sen olevan suuren lohen, joka loiskahti siitä karkuun. Liekö ollut sama 20-kiloinen lohi, jonka Salomon Kukko myöhemmin sai saaliikseen. Lapsuutensa seikkailuista Heimo Rumpunen mainitsi vielä varsinaisen aarteen löytymisen: Elisa Herralan talon vintiltä pojat olivat löytäneet useita kenkälaatikollisia ruplan seteleitä, ne olivat kuitenkin arvonsa menettäneitä keisarillisen Venäjän ruplia. Mitään tietoa näiden ruplien taustasta ei kukaan osannut sanoa.

Lautarannasta oli Karjalaisten kylän keskustassa olevalle koululle kolme ja puoli kilometriä. Tuon matkan Lautarannan lapset siis kulkivat edestakaisen jokaisena koulupäivänä. Heimo Rumpusella oli läheiset suhteet kylän keskukseen, asuihan siellä hänen vaarinsa Samuli ja vaarin veli Herman. Jooseppi Rumpunen, joka oli Heimon setä, oli kylän aktiivinen asukas. Hän oli käynyt Uudellakirkolla maanviljelyskoulun ja oli mukana kunnallisessa toiminnassa mm. kunnallisvaltuutettuna, samoin hän toimi osuuskauppaliikkeessä. Jooseppi pysyi naimattomana miehenä elämänsä loppuun saakka ja hänet muistetaan kuvasta, jossa hän äestää komealla härällä Karjalaisten kylässä.

Heimo Rumpusen vaarin, Samuli Rumpusen talo oli keskeisiä paikkoja Karjalaisten kylässä. Kun Kuolemajärven eteläisistä kylistä oli pitkä matka kirkolle asioita hoitamaan, istuivat rannan puolen kylät käräjiä Samuli Rumpusen talossa. Kun kylässä oli lestadiolaisuudella kannatusta, pidettiin seurat samoin Samuli Rumpusen talossa. Seuroihin ottivat osaa mm. kirkkoherra Gummerus, Karjalaisten kylän pitkäaikainen kansakoulunopettaja Anton Junnola sekä Hovi-niminen maallikkosaarnaaja. Heimo Rumpunen muisteli, että hänen Aino-tätinsä, joka oli naimaton ja huolehti tilaisuuden käytännön järjestelyistä, leipoi seuroihin värillisiä, vihreitä ja punaisia piparmintulta maistuvia pikkuleipiä.

Karjalaisten kylän viljelykset olivat laajentuneet huomattavasti Taavetti Inkisen suururakan, Kotilammen kuivauksen vuoksi. Maineikkaalle pellonraivaajalle pystytettiin muistopatsas 1929 Karjalaisten kylän Soitunmäelle. Patsas on pystytetty uudelleen samalle paikalle 1996. Uudet kuivatut peltoalat olivat mutapitoisia, mutta kun viljelijät ajoivat pelloille savea, saatiin violjelykset tuottamaan hyviä satoja. Karjalaisten kylän savenottopaikka oli osuuskaupan ja koulun jälkeen tien mutkassa. Kylän taloista Heimo Rumpunen mainitsi vielä mm. Tähkäpään talon, Pärssisen talon, joka oli siirtynyt Taavetti Muurisen haltuun, Tuomas Kukon talon, Kankaanpään talon ja Anttalaisen talon. Merisillan seppä hoiti hevosten terveyttä ja siinä samalla vähän myös ihmistenkin. Heimo Rumpunen muistaa Karjalaisten kylän vauraana maatalouskylänä, jossa asui ahkeria ja ystävällisiä ihmisiä.

Liisa Vihko