Mitä muistan kodistani Koiviston Vatnuorissa

Äiti ko sai opettajapaika Vatnuoriist ni mie oli sillo siin ijas ko osataa vähä haastaa, taisi olla kaks ja puol taik kolme vuotta vanha.Isä ol merel ja mie mäni äiti kans Vatnuorii. Oltii johtokunna jäsene Kiiski Tuomaa tuvas, meitä ol syötetty ja juotettu, ol tult pimijä ja piti lähtee kouluul. Tuomas otti Iyhi, laitto siihe tule ja läks meitä saattamaa. Hyväst nähtii männä, mut Tuomas läkskii puolmatkaast takasii ja vei Iyhin männessää, ja myö jäätii kujasiil kahekese pimijää. No, tieshä äiti et kahepuole tietä ol aita ja siin välis ko kävel ni ei eksynt. Käskopelool siit mäntii, äiti talutti minnuu, häntä tais vähä pelottaakii, mut eihä sitä voint mitekää lapse kuulle äänee sannoo. Minnuu ei pelottaant yhtää, sanoin äitiil et ei meil oo mittää hättää - kyll Jumala varjeloo. - Sitä varjelustaon piisaantkii jo 75 vuotta, kiitoksii vaa paljo Jumalaal.

Toine senaikane muisto on jäänt miu mielehei Mansikkilehmääst. Myö tuotii se lehmä tullessaa Kivenava Karvalaast mikä ol liki Vennäirajjaa. Koi lehmä ymmärä rajast mittää ni se voip kävellä siint vaik yli ja siit se ei ennää kottii pääse. Ko paimenet näkkiit et lehmä ol mänös rajalpäi ni ne ajjoit sen takasii ja löivät solmuruoskiil selkää. Mansikki ol ja vissii saant maistaa solmuruoskaa ja pant mielehee, jotgos vaa lasit paimene hännä taaks, ni kohtsillää tul selkää kipijöi iskui.— Mie oli katseelt aapise kuuvvii ja siel ol sellanekkii kuva mis pien tyttö vitsa kääjees ajo lehmää. Mie satuinkii näkemää sellase vitsa kartanomaal, oti sen kätehei ja mäni ajamaa Mansikkii, mut se kääntykii ympäär ja puski minnuu... Uskokoo kuka tahtoo, tälläne muistikuva miul jäi, mut oikeeko mie oon jälkeeppäi aateelt, ni eikhä äiti lie kerint vällii, ettei se lehmä saant minnuu puskettuur mut senjälkee mie oon ain pelänt lehmii.

Mansiki ajamiset miult siit jäivät, mut ko äiti kirnuis maijoost taik tietyyst kermaast voita ni siint mie tykkäsi nii kovast, et ko voipytty ol jätetty keittiöpöyvääl ja mie satuin sen siin näkemää eikä kettää muita olt keittiöös justii sil hetkeel ni mie kiipesi pöyväält sen pyty ottamaa ja istuin lattiaal pytty jalkoi välis ja söin voita puulusikaal ja ko äiti tul keittiöö sanoin vaa:" Sainpas voita."  

Meil ol sillo palvelijan- niiko sillo sanottii- Hilma-nimine tyttö ja hää keitti sinä päivään murkinaaks riisvellii, mist mie tykkäsi kovast. En mitekää meinaant jaksaa uotella sen vellin kypsymistä, kävelin iestakasii keittiöös, hyppelin ja heiluti käsiäin suurees kaarees oma valkia poslinkkuppi toisees kääjees. Se ol vähä suureemp ko kissakuppi ja siint mie ain söin putroo ja soppaa ja vellii. Tietyyst siin käi viimiseltää sitäviisii et se kuppi heltiis miu kääjestäi ja lens kaapi ovvee ja särkehy tuusanuuskaaks. Ai kauhee ko minnuu siit äkköitti. Se ol miu mielestäi nii suur vahinko, et sitä ei korvaant mikkää ja vieläkää en oo saant yhtä mieluista ruoka-astiaa itsellein.

Meil ol kammariis mustaaks maalattu korkiaselkäne kiikkutuol ja mie tykkäsi kiivetä siihe ja kiikkuu nii kovast ko suinkii jaksoin saaha siihe vauhtii. Yhe ker mie sainkii sellaset vauhit et se kiikku kaatukii etteeppäillii jot selkänoja jäi lattiaa vast nojallee ja mie putosi lattiaal. Ei minnuu koskeent yhtää mut säikähinhä mie sevver et juoksin keittiöö ja sanoin Hilmaal: "Aijai, opettajan kiikkutuol kaatu".

Mustalaine tul yhe ker keittiöö ko Hilma ol alustamaas leipätaikinaa. Pien mustalaispoika alko mankuu: "Anna tahasta, anna vähä tahasta" Hilma sano et ei tää oo hyvvää, tää on hapaleipätaikinaa, et sie täst tykkää. Mut poika vaa mouruis:"

On siinnä vähä vehnäsen makkuu" - Hilma siit viimiseltää anto sil kätee taikinaa ja ko poika maisto ni käi itkemää ettei hää sitä tahokkaa koi se ookkaa hyyvvää. Se äiti alko siit sättii Hilmaa et tuotaviisii ryvetättä lapse kääet, otti poikaa niskaast kii, työns ovest ulos ja motkotus kuulu viel porstuvaast ko männiit pois.

Mei tampuriist män ovi luokkaa mis äiti opetti ja hää käi joskuus jos ol mitä asjaa, kese tunni keittiöös sen asjan Hilmaal sanomaas. Yhteen päivään äiti taas pistiis keittiöös ja vähä aja pääst mie mäni nurkkaa seisomaa ja seisoin siel iha hiljaa ja paikallain melkee koko tunnin. Jälkeeppäi Hilma sano ihmetelleesä sillo et mitävast mie siel seisoin mut hää ei virkkaant mittää. Ko tunti loppu ni äiti tul taas keittiöö ja sano et mitävast Sinikka o nurkaas, onks hää teht mitä pahhaa?—" Emmie tiije, eiks opettaja käskeent häntä sinne?"—"Enhä mie oo käskeent, tuleppois, mitä sie siel seisot?"—"Sieko katsoit nii ilkijääst miu päällei ni mie luuli jot miu pittää män nä nurkkaa," mie soperteli it kusilmaäs. Äiti otti miut sii syllii ja oltii vähä aikaa iha hil jaa ja rutistettii toisijaan. Mitä siihe ois voint sannookkaa, ei mittää.

Muisteli:
Sinikka Salmela
Elli ja Tuomas Inkisen tytär

Sukuseuran lipun naulaamistilaisuudesta 12.6.96 Auran Koskipitissä. Ensimmäisiä nauloja lyövät Kaarina Hannula ja Martti Inkinen.