Vanhempiani muistellen

Kerron vähän vanhemmistani,  isäni oli Filemon Taavetinpoika Kipinoinen. Syntymäaikoja on kaksi, joten ollut tavallista pitempi synnytys. Ensimmäinen syntymäaika 2.12.1895, jota hän itse piti oikeana ja joka on myös kutsuntatodistuksessa sekä oleskeluluvassa. Toinen syntymäaika 21.12.1895 papin todistuksessa. Sitä en tiedä kumpi on oikea sillä sanotaanhan ettei se syntymä aina päivän tarkkuudella tarvinnut olla. Kuolemajärven Kipinolan kylään syntyi joka tapauksessa poika joka sai nimeksi Filemon.

Sisaruksia oli ennestään kaksi lida s. 1892 sekä Alina 1893 sekä isäni jälkeen Viljo s. 1912.

Lapsuus- ja nuoruusajan mentyä ohi, oli aika ruveta hakemaan aviopuolisoa sillä sanotaan ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Eikä sitä turhan hätäinenkään tunnuttu olevan koska ikää oli kertynyt 27 v. ennen kuin se oikea löytyi Kirjolan kylästä.

Sinne oli syntynyt 3.6.1903 Saima Elina Mikontytär. Inkinen. Ja hääjuhlat pidettiin uutena vuotena 1.1.1923. Ja siitä se rupesi onni kukoistamaan. Ensimmäinen lapsi syntyi 1926 ja sai kasteessa nimen Liisa Loviisa. Tämän jälkeen syntyi poika Martti Olavi 1930 sekä 1931 Pentti Taavetti,1934 syntyi Heimo Kalevi, tämän jälkeen tuli toinen tyttövauva Sylvi Marjatta 1939 mutta hänelle ei taivaan isä suonut paljoakaan elin aikaa, sillä hän kuoli 6 kk ikäisenä keuhkokuumeeseen. Sodan melskeistä matka vei Siikaisiin jossa tämän kirjoittaja Matti Veikko syntyi 1941.

Sodan melskeitten rauhoituttua oli aika lähteä takaisin kotiin Karjalaan, jossa ilmeisesti on tarvittu tätä oleskelulupaa joka on myönnetty 2.9.1943. Mutta eipä siellä kovin kauvaa saatu olla kun taas tuli lähtö. Nyt muuttokuorman matka kulki Sauvoon Louhelaan jossa olimme Sanni ja Kaarlo Louhen luona.

Aurasta saimme ostettua 1947 maapaikan. Siitä alkoi rakentaminen, ensin väliaikainen asunto ja sitten navetta sekä varsinainen asuinrakennus.

Työtä riitti niin pelloilla kuin kotona. Mutta kun tuli pyhäpäivä, silloin ei tehty kuin välttämättömät työt, lehmien lypsy ja ruokinta sekä hevosten hoito. Usein myös isä ja äiti lauloivat virsiä ja hengellisiä lauluja, joista yksi on jäänyt mieleeni sen yksi säkeistö alkaa Kahden vaskisen vuoren keskeltä noita vaunuja tulvailee vaan samahan se lie mitkä vaunut meidät vie sinne kotihimme taivaalliseen. 

Näin vuodet vierivät kunnes tuli vuosi 1976. Silloin perhettämme kohtasi suuri suru. Äidin äkillinen kuolema. Oli marraskuun 14 pv. ja Auran kirkossa kirkkoherran läksiäissaarna, sen jälkeen tilaisuus jatkui Auran Nuortentalolla. Myös äitini meni kirkkoon ja sieltä lähtiäistilaisuuteen Nuortentalolle. Hän oli takkinsa antanut vaatesäilytykseen kun tuli sydänkohtaus ja lyyhistyminen lattialle. Lääkäri oli myös juhlissa joten apua oli heti paikalla, mutta mitään ei enää ollut tehtävissä. Äitini matka kävi vielä suurempiin juhliin mitä on täällä maan päällä. Tämä oli raskas koettelemus meille kaikille, mutta erityisesti isälle, olihan heidän yhteistä matkaa kertynyt jo lähes 54 v. Isäni oli sairastellut jo pitemmän aikaa ennen äidin kuolemaa, mutta suuri suru tuntui vievän voimat ja hän sai kutsun taivaan isän kotiin 1978 juhannusaattona.

Sairaalasta soitettiin juhannusaaton aamuna että isämme oli kuollut aamuyöstä. Juhannuksen jälkeen rupesin järjestelemään hautajaisasioita. Kaikki piti olla kunnossa, papin kanssa sovittu siunaamispäivä sekä seurakuntatalo varattu muistotilaisuutta varten. Oli aikaa nelisen päivää siunaustilaisuuteen kun pappi soitti kuolintodistuksesta. Sitä' ei ollut tullut kirkkoherranvirastoon. Sairaala ei ollutkaan lähettänyt papereita. Nyt tuli kiire, soitto sairaalaan että kuolintodistus tarvittaisiin pikaisesti että saisimme isämme haudattua, lupasin tulla itse noutamaan ja toimittamaan kirkkoherranvirastoon.

Tullessani sairaalaan oli tyttö jo käytävällä vastassa papereitten kanssa. Oli käynyt joku erehdys lähettämisen suhteen. Nyt oli saatu tärkeät paperit ja kiireesti kirkkoherranvirastoon, jossa pappi aukaisi kuoren ja rupesi lukemaan kuollut juhannuspäivänä. Silloin minä ihmettelemään kuinka se on mahdollista kun meille on aattoaamuna soitettu että kuollut aamuyöstä ja papereissa lukee että kuollut juhannuspäivänä. Näin sitä saattaa saada kaksi syntymäpäivää ja kaks kuolinpäivää. Kuolinpäivän kyllä pappi muutti aatoksi, kun se oli. Näin olen kertonut vanhemmistani Filemonista ja Saimasta, jotka usein puhuivat Karjalasta ja sinne takaisin pääsystä. Mutta kumpikaan heistä ei enää päässyt siellä käymään ja ehkä näin oli parempi etteivät nähneet Karjalan rappeutumista, vaan muistoissa oli kaunis Karjala.

Kauniit muistot eivät koskaan kuole eivätkä milloinkaan jätä yksin.

Matti Filemoninpoika Kipinoinen