Leikkivä sukuseurani

Mikä on minulle elämässäni tärkeää? Olen huomannut tämän olevan äärettömän kiehtova, mutta myös erittäin vaikeasti tyhjennettävissä oleva kysymys. Toisaalta, tyhjentävää luetteloa, joka kertoisi kaiken mikä on ja tulee olemaan merkittävää elämässäni en haluaisi edes tehdä, koska silloin luopuisin eräästä tärkeimmästä eli kyvystä ja halusta itseni kehittämiseen. Niinpä tyydyn heittämään ilmoille sarjan yksittäisiä sanoja jotka koen ja miellän juuri tällä hetkellä elämäni tukevimmiksi ja läheisimmiksi rakennuspalikoiksi; terveys, rakkaus, turvallisuus, luonto, tyttöystävä, perhe, ystävät, opiskelu, mielen virkeys ja iloisuus.

Yhteistä näille kaikille on niiden vahva yhteys aivan arkipäiväiseen puuhasteluun ja oleiluun. Toinen näitä asioita yhdistävä tekijä on niiden suhde käsitepariin työ - leikki. Työllä tarkoitan sellaista toimintaa joka tähtää johonkin itsensä ulkopuolella olevaan tavoiteltavaan päämäärään. Eli toimintaa voidaan tällöin pitää enemmän tai vähemmän välineenä jollekin muulle. Leikillä tarkoitan toimintaa, joka on itse itselleen päämääränä eli leikittäessä ei päätarkoituksena ole saavuttaa jotain muuta kuin mitä itse toiminta välittömästi tarjoaa. Esimerkkinä työstä voisi mainita vaikka perunannoston, jossa selkeänä tavoitteena on saada tietynlaiset syötäväksi kelpaavat kasvinosat ylös pellosta jotta ne voitaisiin myöhemmin käyttää ravinnoksi. Ilman tällaista hyödyllistä päämäärää kyseinen toiminta tuskin nauttisi kovinkaan suurta suosiota (ainakaan minä en kuuluisi harrastajajoukkoon). Leikeistä voisi esimerkiksi antaa vaikka edellisen presidenttimme kovasti julkisuudessakin esitellyn lentopalloharrastuksen. Siitä että isot miehet läiskyttelevät nahkapalloa edestakaisin on vaikea kuvitella olevan juuri mitään näkyvää hyötyä, ainakaan suorassa suhteessa tasavallan päämiehen tehtävien hoitoon. Miksi lentopalloon tai muuhun vastaavaan selvästi leikinomaiseen toimintaan olisi siis mitään syytä tuhlata aikaansa? Saammeko me leikeistä Yhtään mitään? Väitän, että leikkien arvo piilee juuri siinä, että niissä emme tavoittele vakavasti mitään hyödyllistä vaan niissä yksinkertaisesti nautimme juuri siitä mitä olemme parhaillaan tekemässä. Toisin sanoen ihmiset leikkivät pelkästä leikkimisen ilosta ilman huolta huomisesta.

Mieleeni palautuu vanha satu ahkerasta muurahaisesta ja hurvittelevaisesta heinäsirkasta. Muistaakseni sadun opetus kuului jotenkin niin että ahkera työnteko aina palkitaan ja yletön huvittelu koituu välttämättä turmioksi. Suurelta osaltaan varsin paikkansa pitävää, mutta en näkisi asiaa aivan näin mustavalkoisesti. Kolikolla on aina kaksi puolta. Itse näen työn ja leikin suhteen toisiaan täydentävinä ja tukevina enkä suinkaan toisiaan poissulkevina. Ymmärrän hyvin että työtä pitää tehdä, jotta saisimme itsellemme ja läheisimmillemme tarvittavat perushyödykkeet mahdollistaaksemme oman elämisemme, mutta tarvitsemme myös leikkiä voidaksemme virkistäytyä ja "ladata akkujamme" selvitäksemme terveinä ja mieleltämme virkeinä. Paras vaihtoehto olisi tietysti leikin ja työn yhdistäminen siten että pystyisimme elämään leikkimisellämme. Se mitä haluan tässä sanoa on että tarvitsemme välttämättä leikkiä voidaksemme hyvin.

  

Edellä luettelin joitakin sanoja joiden tarkoittamat asiat koen itselleni tärkeiksi. Väitin myös, että niille kaikille on yhteistä vahva yhteys arkipäivään sekä suhde leikkiin ja työhön. Otetaanpa käsittelyyn tyttöystävä. Normaaliin päivääni kuuluu yhdessäolo hänen kanssaan eli hän on osa jokapäiväistä elämääni. Minulla on myös häntä kohtaan velvollisuuksia, jotka ovat riippumattomia mahdollisista mieltymyksistäni, kuten tiskivuoroni hoitaminen. Kun tiskaan en tee sitä sen vuoksi että erityisesti pitäisin siitä vaan sen vuoksi että en halua kärsiä sen laiminlyömisestä johtuvia seurauksia. jos kuvailisin suhdettani pelkästään edellisillä ulottuvuuksilla en varmastikaan tavoittaisi mitään siitä mikä juuri tekee siitä arvokkaan ja rakkaan. Uskallan väittää, että kaikki mitä teen ilman mitään ulkopuolista päämäärää ja mielikuvaa selkeästä tavoitteesta on kaikkein arvokkain osa asiasta, jota tässä kutsun sanalla tyttöystävä.

Miten tällainen tarinointi sitten liittyy sukuseuraan? Mielestäni tämänkaltainen tuntojen ja ajatusten erittely on paikallaan ollessamme tekemisissä minkä tahansa inhimillisen elämän alueen kanssa. Miksi en siis ulottaisi sitä suhteeseeni sukuseuraan? Siispä töihin vai sanoisinko leikkimään? Millainen sukuseuran pitäisi olla jotta se liittyisi jokapäiväiseen elämääni? Entä miten sukuseura voisi olla samalla tai erikseenkin sekä hyödyllinen, että huvittava? Pohtimalla vastauksia näihin kysymyksiin pystyn selvittämään itselleni millainen olisi minulle mieluisa sukuseura. Tätä olisi syytä jokaisen jäsenen pohtia sillä näin pienessä ja läheisessä yhteisössä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa. Kannatan periaatetta, että ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan, mutta jotta puuhasteluni ei jäisi pelkästään tutkiskelun asteelle niin lupaan myös seuraavaa.

Ensi kesän sukujuhlissa pyrin osaltani kehittämään leikin osuutta sukuseuramme toiminnassa ja aion järjestää KYYKKÄ-kilpailut. Jotta tavoitteeni onnistuisi toivon mahdollisten kilpailijoiden ja alan asiantuntijoiden ilmoittavan minulle halukkuudestaan ryhtyä leikkiin. Kaikenlaiseen leikilliseen ajanviettoon, myös muina ajankohtina kuin varsinaisina suvun "virallisina juhlapäivinä", liittyviä ideoita ja ehdotuksia otetaan mieluisasti vastaan allekirjoittaneen osoitteessa.

KARRI INKINEN e-mail ki56139@uta.fi

 
 
Hilja Lerkki täytti 70 v. suvun nuorimmaisten ympäröimänä Auran Koskipirtissä.