Josef Steinbäck- kirkkojen mies

Kiinnostukseni Josef Stenbäckiin virisi viime kesänä vieraillessani Kuolemajärven kirkon raunioilla. Lopullisen kimmokkeen ottaa selvää tästä kirkkojen suunnittelijasta sain lokakuun lopulla ollessani serkkuni häissä Luvian kirkossa, Havaitsin joitakin yhtäläisyyksiä sekä Kuolemajärven kirkosta näkemissäni kuvissa, Luvian kirkossa sekä myös kotikuntani Sauvon toisessa kirkossa eli Karunan kirkossa. Kaikkien kirkkojen takaa löytyi herra nimeltä Josef Stenbäck, Stenbäck jäi laajasta tuotannostaan huolimatta aikalaistensa varjoon ja varsinainen läpimurto jäi saavuttamatta.

Vuosisadan vaihteessa rakennettiin lähes 60 uutta kirkkoa. Vallitsevana tyylisuuntana oli gotiikka. Yleisin kirkkotyyppi oli tornillinen pitkäkirkko lukuisine eri muunnelmineen. Tärkeää oli alttarin ja saamatuolin sijoittaminen lähelle kirkkokansaa siten että saarnaaja voitiin vaivatta nähdä kaikilta penkkiriveiltä. Kokonaisuus antoi vaikutelman vuosisatojen kuluessa syntyneestä rakennuksesta, joka oli yleisilmeeltään romanttinen ja maalauksellinen.

Josef Daniel Stenbäck (1854-1929) oli arkkitehti ja insinööri. Hän oli vuosisadan vaihteen tuotteliain kirkkoarkkitehti lähes kolmellakymmenellä kirkollaan. Hän aloitti kirkkoarkkitehtinä jo 1880-luvulla ja jatkoi työtään 1910-luvun loppuun asti. Kirkkorakennustaiteelle oli 1800-luvun loppupuolella ominaista jossain määrin kaavoihin kangistunut, jäykkä sommittelutapa sekä samanlaisten, malliksi tulleiden rakennusmuotojen käyttö. Arkkitehti Stenbäck oli aikansa edustaja, joka uusgoottilaisesta vaiheesta luovuttuaan sittemmin suunnitelmissaan toteutti kansallisromantiikan piiriin kuuluvia ratkaisuja. Vuoden 1900 jälkeen suunnitelluissa kirkoissa näkyi ilmeistä vaikutusta Sonckin suunnitelmasta Tampereen uutta kirkkoa varten. Stenbäckin suunnittelemia kirkkoja on ympäri Suomea; Kuolemajärveltä Karunaan, Raahesta Joensuuhun sekä Kemistä Kotkaan. Turun ja Porin läänissä Stenbäckin suunnittelemia kirkkoja Karunan kirkon lisäksi ovat ainakin Euran, Keikyän, Luvian ja Pyhärannan kirkot. Kivikirkoista poiketen Keikyän kirkko on puukirkko.

Stenbäck oli innokas kiven ja erityisesti graniitin puolestapuhuja rakennusmateriaalina. Graniittia käytettiin seinä- ja julkisivumateriaalina aina kun se vain oli mahdollista. Aikalaisistaan poiketen Stenbäck käytti graniittia usein kantavana rakenteena, jota sisäpuolelta verhosi ohut tiilimuuraus. Stenbäckin kirkkoarkkitehtuurin tärkeimpänä piirteenä pidetäänkin raskasta ja karkeaa kivien käyttöä sekä erilaisten muotoaiheiden tyylittelyä ja liittämistä toisiinsa. Uutta ja vanhaa esiintyy samanaikaisesti.

Stenbäckin mielestä rakennustaiteen tärkeimpänä sääntönä oli se, että rakennuksen ulkomuoto ilmaisee rakennuksen tehtävän. Rakennuksen tulee sopeutua ympäristöönsä. Kirkkosuunnittelussa oli myös tavoitteena mieltä tyydyttävä ja lämmin tunnelma. Ornamentiikkaa käytettäessä pyrittiin luonnonaiheisiin. Graniitti on vaikeasti muokattavissa ja siksi olikin pyrittävä suurpiirteiseen kokonaisvaikutelmaan ja yksinkertaisiin muotoihin.

Kuolemajärven kirkon (1899-1902) yleismuodon lähtökohtana oli itäsuomalainen kaksoisristikirkko runkohuoneen korkuisine kulmapaviljonkeineen. Kirkon ulkoseinät olivat kokonaan graniittia.

Karunan kivikirkko rakennettiin 1908‑1910. Se on malliltaan pitkäkirkko, jonka pitkiltä sivuilta ulkonee verrattain leveät, päälaivaa matalammat kylkiäiset. Alttarin puolella on suorapäätteinen torni. Kirkon torni on toisen sakaran ja kuoripuolen välisessä kulmauksessa. Kirkon sakaristo on tornin alimmassa kerroksessa. Alttarilasimaalaukset ovat Ilmari Launiksen käsialaa.

Samaa tunnelmaa Karunan ja Kuolemajärven kirkoissa kieltämättä on vaikka toinen onkin tuhoutunut. Molemmat kirkot rakennettiin veden äärelle ja suuri osa vuosisadan alkupuolen kirkkokansasta kulki kirkkoon vesiteitse. Yllättävää on myöskin Kuolemajärven kirkon raunioiden pienuus, koska olen aina vanhoja kirkon kuvia katsellessani kuvitellut sitä paljon suuremmaksi.

Yhteistä Karunan ja Kuolemajärven kirkoille on saman suunnittelijan ja samantapaisen rakennusympäristön lisäksi vielä se, että kummankin kirkkomaan mullissa on viimeisen leposijansa saanut useampi sukumme jäsen. Olivathan Sauvo ja Karuna monelle Karjalasta lähteneelle uusia kotikuntia joko väliaikaisesti tai vakituisesti.

Päivi Inkinen