| Voimakkaaksi varhaislapsuuden muistoksi nousee karjalaisuutta ajatellessani joka elokuiset Kuolemajärvijuhlat Turun
konserttisalissa. Erityisesti pystyn vieläkin kuuloaistimuksena palauttamaan mieleeni sen haastamisen pauhun, joka
väliajalla täytti koko talon. Siinä tiivistyi se kohtaamisen ilo, jota entiset naapurit, ystävät ja sukulaiset tunsivat
tavatessaan toisensa. Lapsen näkökulmasta ei varmaan ollut merkityksetöntä, kun äiti ja isä ylpeinä esittelivät
jälkikasvuaan: "Tää o' miu tyttöin!" Muistan vieläkin sen juhlavan tunteen, kun torvisoittokunnan säestyksellä laulettiin
Karjalaisten laulua ja Varsinais-suomalaisten laulua. Kun olin pieni tapahtui usein, että juhlien jälkeen saimme vieraita,
joita muuten harvoin tapasi. Omissa muistikuvissani tuo ilmapiiri oli tavattoman hyväksyvä, välitön ja ennen kaikkea
iloinen. Nyt kun ajattelen karjalaisuutta aikuisen näkökulmasta siihen on tullut myös muita sävyjä. Eräs tutkija, jonka nimeä en muista on kirjoittanut siitä, että karjalaisten vanhempien lapset ovat kasvaneet ikään kuin surutalossa koko lapsuutensa. Minun kodissani ei paljon puhuttu kaipauksesta ja ikävästä takaisin Karjalaan. "Miten kaikki oli paremmin kotona. Karjalassa", oli lähinnä vitsinä naureskeltu hokema. Tällaista puhetta eivät varsinkaan murrosikäiset lapset kuuntele, mutta luulen, että aikuiset lapset haluaisivat jakaa teidän kanssanne tunnetasolla sen, mitä te omassa nuoruudessanne ja lapsuudessanne olette kokeneet ja miten se kaikki on teihin ja kohtaloihinne vaikuttanut. |
Sanaton suru on myös osa minun karjalaisuuttani! Huomaan sen siitä, miten voimakkaita tunteita minussa herää, kun katselen
esimerkiksi dokumenttiohjelmaa, jossa näytetään evakkosaattuetta, itkeviä lapsia, ammuvia lehmiä. Pala nousee
kurkkuun ja kyyneleet silmiin; samoin esimerkiksi silloin, kun luen Konstan kuolemaa käsitteleviä kirjoituksia. Yhteinen
tietoisuus näistä asioista on myös osa minua. Etäisyyttä näihin tapahtumiin alkaa olla jo riittävästi. järkytyksen, menetyksen ja surun tunteet voidaan jakaa, pukea
sanoiksi tai kirjoittaa tarinoiksi myös niille, jotka eivät olleet sota-ajan tapahtumissa mukana. |