Uhkarohkea poika v. 1943-1944

On sunnuntai, iso poikalauma on jälleen kerran sotasaalista keräämässä.

Minä löydän erään korsun katolta jonkin sytyttimen. Heittelen sitä kiviin ja puunrunkoihin, koetan saada räjähtämään, mutta en onnistu. Varmistinsokkaa en rohkene vetää irti.

- Ei tällä tee mitään, ei tämä räjähdä, sanon viimein ja aion nakata sen metsään, mutta Reino pyytää sitä itselleen.

- Tuossa on älä vain tapa itseäsi.

Kuluu pari päivää. Reinon äiti patistaa poikaansa lehmiä paimentamaan. Reino ei pidä kiirettä, vaan ottaa taskustaan sytyttimen ja alkaa pelotella sillä talon naisia.

- Huomio, huomio, ampu tulee, palaa jo. Naiset siunailevat uhkarohkeaa ja tottelematonta poikaa, eivät mahda mitään. Pertti, Reinon serkku, on myös pihalla ja haluaa ikuistaa tapauksen. Hän pyllistää peräpäänsä Reinoa kohti, sihtaa haarojensa välistä taakseen, ottaakseen muka kuvan.

Reino tempaisee sokan irti. - Muijat hei, nyt mennään autuaasti taivaaseen. Samassa pamahtaa ja Reino peittyy savuun. Kaikki juoksevat katsomaan miten hänelle on käynyt. Reino seisoo paikallaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta jokainen näkee heti että vasen käsi on silpoutunut pahasti. Verta pursuilee kourasta.

Naiset itkevät ja valittavat, syöksähtelevät hädissään sinne tänne, koettavat sitoa kättä. reino hermostuu ja tiuskaisee äidilleen: mitä sinä siinä huudat, minun kätenihän tämä on, enkä minäkään huuda.

Niin hän sanoo, kaksitoistavuotias Reino, mutta jo alkaa heikottaa häntäkin. Ei, ei näin pitänyt käydä, leikkiähän kaikki oli.

Käsi saadaan jotenkin sidotuksi, matka lääkärin luoja sairaalaan alkaa. Mutta kättä ei saada eheäksi, vaan kaksi sormea ja puoli kämmentä joudutaan leikkaamaan pois. Myös rinnassa on sirpaleita.

- Jonkinlainen jylhä tunnelma ympäröi Reinoa kauan senkin jälkeen kun hän palaa sairaalasta. Hänen sanojaan toistellaan.

Serkkupoika Pertti sai räjähdyksessä pieniä siruja takapuoleensa, eikä kukaan nähnyt siinä mitään sankarillista. Hänen äitinsä kaivoi sirut pois nuppineulalla, poika kiljui tuskasta.

Kun näen ensi kerran Reinon kouranpuolikkaan, minulle tulee vaikea olo. Olenhan osa syyllinen. Minä sen sytyttimen annoin, en heittänyt pois. Ei kai se muu voinut olla. Kun kysyn asiaa, Reino katsoo minuun, on pitkään vaiti, muistelee.

Ei, ei se ollut se sytytin, se oli toinen.