Kauhun hetkiä

Työnnämme kuulaa naapurin pihalla. On minun vuoroni ja pukkaan kiven menemään. Silloin, juoksee Tauno eteen ja kivi osuu häntä otsaan. Tauno vajoaa maahan.

Ryntäämme tutkimaan häntä. Veri virtaa päästä eikä hän liikahdakaan.  - Tauno on kuollut, sanoo joku.  

Pelästyn kovasti. Tauno kuollut, minä olen tappanut hänet. lähden juoksemaan, juoksen minkä jaksan, mutta kauhua en pääse pakoon, se seuraa joka askelta. Olen aivan sekaisin enkä tiedä mitä tekisin. Kotiin sisälle en ainakaan voi mennä, niinpä kiipeän navetan vintille.

 

Makaan heinien päällä ja itken. Tauno on kuollut. Miten minun käy?

Yö lähestyy, pihalla hälistään. Huudoista kuulen että he hakevat minua, mutta en uskalla lähteä alas. Kahmin heiniä päälleni.

Herään aamulla omassa vuoteessani. He ovat löytäneet minut ja kantaneet sisälle. Eikä Tauno ollut kuollut, vain pyörtynyt.

En muista, sainko edes toruja, mutta Kauko ja Matti olivat saaneet vitsaa. Kaukokin, vaikka ei ollut koko kuulantyöntäjä joukossa.

Lauri Inkinen