Edellinen Sisällys Seuraava


Sukuloiminen

Sukulaisten tapaaminen ei rajoittunut vaan pitoihin, vaan käytiin "kostissa". Nämä reissut tapahtuivat yleensä kesällä. Kieseillä mentiin ja yleensä oltiin myös yötä.

Seivästöllä oltiin Spännärin Villellä (Mari-mummon veli). Hän oli hyvin naurava ja iloinen ja seurallinen. Tämä Spännäri oli Mari-mummon kotipaikka. Siellä sain ensi kerran kuunnella radiota. Se oli sellainen kidekone. Ääni tuli luureista, jotka pantiin korville.

Seivästöllä oli myös toinen kostipaikka. Se oli Koskelaisen Nikon paikka. Nikon emäntä oli Anna-Mari-täti. Hän oli äijän, Henterin sisar. Heidän kotinsa oli erinomaisen vieraanvarainen.

Muurilassa, äidin, Hilja-Marin, lapsuudenkodissa käytiin tietysti mummolassa. Humaljoella ja Kipinolassa käytiin tätilässä äidin sisarien luona.

Karjalaisten kylässä käytiin enolla. Oli Karjalaisten eno, Antto-eno ja Tatu-eno. Antto-eno asui Inkilän kylässä, joten siellä ei oltu koskaan yötä, mutta mieleeni ovat jääneet Loviissan leipomat mustikkapiirakat ja linit. Tatu-eno palveli rajavartiossa. Häntä tavattiin harvemmin.

Kyläpaikoista oli kuitenkin yliveto, äidin sisaren Alina-tädin perhe Muurilan myllyllä. Siellä oli samanikäisiä lapsia, joten aika ei tullut pitkäksi.

Heidän kotinsa oli erinomaisen kauniilla paikalla. Meren rannalla, johon laski Kipinola-järvestä joki. Tähän jokeen oli rakennettu pato ja mylly ja tietysti pärehöylä. Siinä padon yläpuolella opetettiin uimaan pärepölkyt kainalossa. Alina-tädin linit olivat aivan erinomaisia. Olin mukana myöskin, kun isä ja äiti ajoivat Hatjalahteen, Kaukon Anttonin ja Helmin sekä Onnin luokse. Heillä oli niin sanottu "esikuvtila", joka oli erinomaisen hyvin hoidettu. Yleinen tapa oli, että ruuan tai kahvin jälkeen miehet lähtivät tarkastelemaan viljelyksiä ja karjaa. Naiset supisivat keskenään ja lapset keskenään. Silloin tunnettiin sukulaiset paremmin kuin nyt.

Heikki Inkinen