Edellinen Sisällys Seuraava


Joulu Heikkilässä

Kerron teille muisteluksia 30-luvulta. Siitähän on jo niin kauan, että se aika on silottu muistojen kullalla. Enkä osaa kertoa muualta kuin lapsuuskodista, Inkilän Heikkilästä. Tietysti naiset kehräsivät joulunaluspäiville asti, sillä eihän sitä joulua viikkoja rakennettu. Päällimmäisenä tulee mieleeni kiireetön olo. Vaikka oltiin ahkerassa työntouhussa, silti oli rauhallista. Ei ollut radio äänessä. Vastahan ne ilmestyivät 30-luvun loppupuolella yleisempään käyttöön. Sen sijaan meillä laulettiin paljon, muulloinkin kuin jouluna.

Aloitan vaikka siitä illansuusta, jolloin oli koulun joulujuhla. Sehän oli tapaus! Tietysti sitä ennen oli sitä kuusijuhlahameiden koettelmista ja pientä jännitystä kuinka onnistuu niissä "rooleissa", joita oli tehtäväksi annettu. Ja saatiinhan se todistuskin. Näin jälkikäteen tuntuu ihmeelliseltä kun isä valjasti hevosen ja vällyjen sisällä mentiin kuusijuhlaan. Matkahan oli vain vajaa kilometri. Luokassa oli korkea kuusi kynttilöineen ja latvatähtineen. Keltaisessa kreppipaperissa kauniista tekstattuna: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha. Lisäksi oli lippuja ja piirustustunnilla tehtiin värillisistä liimapaperilevyistä ketjuja. Opettajan pöydän paikalla oli näyttämö. Oikein jää ihmettelemään sitä valtavaa työmäärää, minkä opettajat tekivät koulun juhlien hyväksi. Joulupukkikin tuli ja oppilaat saivat joululehden ja pussin, jossa oli hyvää naposteltavaa.

Kodin joulukuntoon laittamisessa oli lapsistakin apua. Muistan kuinka tyttöjen hommiin kuului mm. Singerin ompelukoneen koukeroisten jalkojen puhdistus. Kyllä jotain pieniä lahjojakin näperreltiin, mutta ei niiden lahjojen kanssa sellaista levottomuutta ollut kuin nykyisin. Tietysti huoneet siivottiin perinpohjin. Tuvan uuni valkaistiin liituvellillä.

Maalaistalon elämään kuuluivat myöskin eläimet. Kyllä ne erikoisesti joulun aikana saivat runsaskätisesti kaiken sen hoivan ja hellyyden, minkä ihminen antaa voi. Niitähän oli joka sorttia ja niitä tarvittiin, sillä 30-luvulla elettiin aika pitkälle omavaraistaloudessa. Possu-paralle vain oli käynyt huonosti.

Ollaan aattoaamussa. Naiset nousivat varhain, tekivät pullataikinansa ja tietysti piirakoitakin täytyi paistaa. Pulla ei ennen ollut jokapäiväistä, eikä jokapyhäistäkään. Vehnää ei ole kasvatettu omassa pellossa aina. Vuosilukua en muista milloin se tuli vakituiseen viljelyyn.

Kotini ruokaperinteeseen kuului aattolohko. Se on suomennettuna tavallista voimallisempaa perunasoppaa. Se kiehui ja muhi kauan ja syötiin päivällä lounasaikaan. Miesväki lähti aamuhämärissä heinän hakuun ja toi samalla reisulla kuusen. Eikö tuo liene jo kesällä katsottu. Siis aattopäivä oli tälläistä rauhallista askaroimista. Navetta-askareetkin tehtiin aattona vähän aikaisemmin, mutta saivat eläimet ylimääräistä, ettei tullut pitkä yö kellekään.

Adventtiajasta tulee mieleen tapaus kirkossa ensimmäisenä adventtina. Tilanteen koin häkellyttävänä, enkä muista kuinka se päättyi. Aloitettiin virsi numero yksi. Vakaiset isännät ja emännät olivat painaneet selkänsä tukevasti kirkon penkkiin ja veisasivat sillä vanhalla sävelmällä: Iloitse morsian. Kanttori Vänskä lauloi ja soitti tätä nykyistä sävelmää Pieksämäeltä. Olisiko ollut vuosi 1938, sillä silloinhan vaihtui tämä nykyisessä käytössä oleva virsikirja. Kuoro lauloi Hoosiannaa. Tavallisesti Siiri Gummerus oli säestäjänä. Kuorosta on erikoisesti jäänyt mieleeni Karhun isännän mahtava basso.

Joulun alla kylässämme nuorisoseura, ainakin opintokerho, vietti pikkujoulua. Marttojen joulumyyjäiset olivat tapaus kylällä. Niitä oli edeltänyt syksyllä pidetyt talkoot. Kylän naiset keräsivät villoja ja kerääntyivät suurine ja pienine rapseineen sekä vokkeineen jonkin kylän talon tupaan. Langasta sitten tehtiin sukkia ja kintaita myyjäisiä varten.

Kurun mummo oli kinnastehtailija. Illanvietossa, huutokaupassa, löysivät käsityöt käyttäjänsä. Olen muistavinani kerrotun, että isäni, Heikkilän Konsta, oli se, joka viekotteli sen viimeisenkin pennin tavarain hintaan.Kun aatto kääntyi iltapäivään tuotiin kuusi sisään. Jos oli jäinen, niin sulatettiin saunassa. Isä oli hyvä paikkaamaan kuusta. Jos ei ollut oksa oikeassa paikassa, niin vintelillä tehtiin reikä runkoon ja oksa paikaksi ja hyvältä näytti. Sitten koristeet vain oksille.

Hämärissä aloitettiin saunominen. Miehet ja isommat lapset ensin. Saunan jälkeen oli herttaista pukea ylle ne flanelliset uudet alimmaiset vaatteet. Naisväki saunoi, sikäli kun askareiltaan joutui.

Saunottu on. Tupa on lämmin. Syödään jouluateria: kinkkua, piirakoita ja uunissa kypsennetty joulupuuro. Kun pöytä oli korjattu, alettiin odotella joulupukkia. Pienenä sitä ihmetteli, kun aina jonkun aikuisista sanottiin olevan milloin missäkin esim. hevosta illastamassa. Kuinka juuri nyt. Ja kuinka ne kynttilätkin aina tarkkasivat sytyttää niin oikeaan aikaan.

Siitä sitten vähitellen keräännyttiin pöydän ympärille veisaamaan jouluvirsiä. Meillä ei miesväki ääntä säästänyt. Aattoiltana ei kauan valvottu, sillä jouluaamun kirkonmenot, kuten silloin sanottiin, alkoivat kuudelta aamulla. Ennen lähtöä oli ruokakin pöydässä. Kotiin jääneet polttivat kynttilöitä kirkkotien kulkijoiden iloksi. Samoin tehtiin, kun oli kotiintulon aika. Valot pidettiin kaikissa huoneissa.

Joulukirkkoonhan ei päästy kun vuoronperään, kun lähtijöitä oli monta. Kerran mukana ollessani oli mahtava tähdenlento. Oli kirkas kuutamo, parhain talvisää, hyvä hevonen Topi, joka teki matkaa mielellään.

Kirkossa paloi paljon kynttilöitä. Mahtoiko siellä sähköjä ollakaan? Jos oli ollut pakkasia, niin kyllä "henki höyrysi" ovella, vaikka suntio Vanhanen oli lämmittämisestä huolta pitänyt. Joulujumalanpalveluksen aloitti kuoro laulamalla Maasalon "Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa." Samanaikaisesti soivat tornissa kellot.

Joulupäivää vietettiin hiljaisesti lepäillen ja lueskellen aikuisten osalta. Lapset yrittivät olla mahdollisimman rauhallisia. Levollisuus kun on tarttuvaa. Tietysti kotieläimet hoidettiin. Yhtenä jouluna muistan, kun isäni ja hänen sisaruksensa alkoivat laskea serkkujaan. Mieleeni on jäänyt, että heitä olisi ollut yli 50. Jouluiltana vielä nautittiin kynttiläin loisteesta.

Tapaninpäivä alkoi vilkkaasti. Naapurilta käytiin kysymässä: "Onkos Tahvana koton?" Samaa kysyttiin meiltäkin. Syötiin jo tavallista pyhäruokaa, pottilohkoa. "Lapselliset" sukulaisperheet kyläilivät toisissaan. Yhtenä vuonna oli jojopeli uutta. Lerkin Eino ja veli Heikki otsa hiessä kilpailivat kumpi saa kauemmin jojon nousemaan.

Se väkevä tunnelataus, joka vallitsee aattona ja joulupäivänä on jo Tapanina lauennut. Aaton tunnelmissa sanommekin Sarkian tapaan: "Tule äiti, lietesi luo, tule penkilles taatto."

Heikkilän väki pyhäpukeissa v. 1937
Heikkilän väki pyhäpukeissa v. 1937. Takana vasemmalla Heikki, Alli, Inkeri.
Edessä isä-Konsta, Eero ja äiti-Hilja. äidin takana Leevi.

 

Maria Inkinen tyttärineen kuvattuna Viipurissa 1913. Takana Iida, mummon vasemmalla puolella Lyydia, oikealla Hilja ja sylissä kuopus Hilma.

Maria Inkinen tyttärineen kuvattuna Viipurissa 1913. Takana Iida, mummon vasemmalla puolella Lyydia, oikealla Hilja ja sylissä kuopus Hilma.
Heikkilän puutarhassa omenapuiden alla kesällä 1937.
Heikkilän puutarhassa omenapuiden alla kesällä 1937. Kuvassa vasemmalta: Alli Inkinen, Lilja Mannonen, Hilma Inkinen, Rauha Matikainen, Inkeri Inkinen ja Hilja Inkinen.

 

Taavetti Inkisen tyttären Ainan kihlakuva. Sulhasensa Mikko Saksi Uudenkirkon Jäppilästä. Kuvassa huomio kiinnittyy erittäin kauniisiin vaatteisiin.

Taavetti Inkisen tyttären Ainan kihlakuva. Sulhasensa Mikko Saksi Uudenkirkon Jäppilästä. Kuvassa huomio kiinnittyy erittäin kauniisiin vaatteisiin.